Räjäyttääkö ikääntyminen sote-kustannukset?

Blogi 4/2023 | Janne Aaltonen

Yleisesti tiedossa oleva fakta on, että Suomen väestö ikääntyy. Yli 65-vuotiaita on nyt 1,28 miljoonaa ja yli 80-vuotiaita noin 330 000. Vuonna 2035 ensin mainittuja on yli 1,5 miljoonaa ja yli 80-vuotiaita lähes 560 000. Kasvu jatkuu ainakin vuoteen 2070 asti, mihin Tilastokeskuksen väestöennuste ulottuu.

Toinen laajasti tiedostettu fakta on, että suurin osa elinkaaren palvelukysynnästä kohdistuu kahteen viimeiseen elinvuoteen. Sillä, missä iässä elämä päättyy, ei ole suurta merkitystä. Itse asiassa keskimäärin sitä enemmän käytetään resursseja, mitä nuorempana elämä uhkaa päättyä. 

Koska suuret ikäluokat olivat nimensä mukaan suuria, ja suuri osa sota-aikana syntyneistä on vielä elossa, on ilmiselvää, että tulevaisuudessa menehtyvien ihmisten määrä tulee kasvamaan nopeasti ja paljon. Ikäluokkien pienennyttyä tämä palvelukysyntä laskee.

Monet ajattelevat, että edellä mainituista syistä terveyspalvelujärjestelmän kustannukset räjähtävät käsiin. Tässä ajatuskulussa oiotaan hieman ja tehdään oletuksia, joiden todenperäisyys on kyseenalainen. Tosin se ei valitettavasti tarkoita, että ongelma poistuu, vaan ennemminkin pahenee. Ongelmana ei kuitenkaan ole raha.

Ikääntyminen on tarvetekijä, samalla tavalla kuin nälkä. Paljonko nälkä maksaa? Ei maksa mitään. Ankara nälkä ei maksa yhtään enempää kuin vähäinen nälkä. Syöminen maksaa. Samalla tavoin, ikääntyminen ei maksa mitään, ei edes kuoleminen, hoito maksaa. Hoito maksaa, jos sitä saa.

Terveydenhuollossa rahat kuluvat samoihin asioihin kuin kaikissa muissakin palveluissa: palkkoihin, tiloihin, laitteisiin, välineisiin, ym. Palkkakuluja on sitä enemmän, mitä enemmän on työntekijöitä ja mitä korkeampia palkat ovat. 

Koska työntekijöiden määrä ei voi mitenkään kasvaa samaa tahtia kuin palvelukysyntä kasvaa, kustannukset voivat kasvaa hallitsemattomasti vain, jos palkat kasvavat hallitsemattomasti. Siten kustannuskriisistä puhuminen voi tarkoittaa vain oletusta palkkojen nopeasta kasvusta. Vaikka ammattijärjestön näkökulmasta sen voisi katsoa olevan positiivista, hallitsematon palkkainflaatio lienee kuitenkin epätodennäköinen. Tästä taas seuraa, että kun työntekijöiden määrä ei hallitsemattomasti kasva, kustannuksetkaan eivät hallitsemattomasti kasva.

Mutta käsillä oleva ongelma on paljon isompi kuin rahan loppuminen: palvelujen loppuminen. Jos toimintakäytäntöjä ei kyetä muuttamaan tehokkaammiksi ja jos digitalisaatiota ei saada muutettua lisävaivasta toimintaa tehostavaksi työkaluksi, meillä on kustannuskriisin sijasta käsissä hoito- ja hoivakriisi. Tai sehän on läsnä jo nyt. Pitkäaikaishoitoon ei pääse edes tilanteessa, jossa hoivatarve on jatkuva. Päivystyspoliklinikoiden läpimenoajat ovat pitkät, koska jatkohoito ei vedä. Nämä ongelmat tulevat tulevaisuudessa eksponentiaalisesti kasvamaan, jos tehokkuus ja tuottavuus eivät kasva.

Kaiken toiminnan fokus tulisi nyt kohdistaa siihen, miten me jatkossa kykenemme huolehtimaan tulevaisuuden palvelutarpeesta. Tarpeen täyttäminen aikaansaa toki kustannuksia, mutta ei hallitsemattomasti. Väitän, että huono hoito on merkittävästi kustannuksia suurempi ongelma.

Kirjoittaja Janne Aaltonen on Suomen Lääkäriliiton toiminnanjohtaja