Ilpo Tolonen: Ulkomailla toimivia terveyspalveluiden tuottajia ei saa suosia

Blogi 22/2023 | Ilpo Tolonen

Terveyspalveluilla on elinkeinopoliittisia vaikutuksia ja merkitystä. Ne paitsi tuottavat terveyttä ja hyvinvointia, myös luovat työtä ja työpaikkoja sekä alueellista ja paikallista vetovoimaa. Siksi terveyspoliittisia päätöksiä pitää tarkastella ja tehdä paitsi sosiaali- ja terveyspolitiikan, myös elinkeinopolitiikan näkökulma huomioon ottaen.

Lailla rajat ylittävästä terveydenhuollosta eli niin sanotulla rajalailla saatettiin Suomessa voimaan EU:n potilasdirektiivi. Lain perusteella Suomen kansalainen saa toisesta EU-maasta haetusta sairaanhoidosta lähes täyden korvauksen myös silloin, kun palveluntuottaja on yksityinen toimija. Potilaan omavastuu on tällöin vain oman hyvinvointialueen nimellisen asiakasmaksun suuruinen. Matkakuluja ei korvata.

Vaikka suomalainen saa muualta EU:n alueelta hankitusta yksityisestä sairaanhoidosta lähes täyden korvauksen, Suomessa hankitusta vastaavasta hoidosta saa vain pienen Kela-korvauksen tai ei korvausta lainkaan. Tämä houkuttelee ihmisiä hakeutumaan hoitoon toisiin EU-maihin. Samalla lainsäädäntö kannustaa Suomessa toimivia yrityksiä perustamaan toimipisteitä ulkomaille, erityisesti kohtuullisten matkustuskustannusten päähän kuten Tukholmaan, Tallinnaan tai Haaparannalle.

Jos esimerkiksi käyt Suomessa 20 minuutin mittaisella silmälääkärin vastaanotolla, se maksaa noin 100 euroa, josta saat 8 euron suuruisen Kela-korvauksen. Itse joudut maksamaan noin 90 euroa. Jos käyt esimerkiksi työ- tai lomamatkasi yhteydessä silmälääkärillä Tallinnassa, maksat vastaavasta hoidosta hyvinvointialueesi asiakasmaksun verran, noin 20 euroa. Loppuosan maksaa Suomen valtio.

Siten rajalaki kannustaa meitä ohjaamaan verovaroja ulkomaille sekä yrityksiä perustamaan työpaikkoja ja maksamaan veroja Suomen ulkopuolelle. EU:n jäsenmaana Suomen täytyi viimein ottaa käyttöön direktiivin mukainen tulkinta siitä, miten terveydenhuollon kustannuksia potilaille korvataan. 

Suomen käytäntö tulkita direktiiviä kuitenkin lisää eriarvoisuuta, sillä se suosii niitä, joilla on mahdollisuus ja varaa hakea hoitoa ulkomailta. Potilaan täytyisi saada korvaus samoin perustein siitä riippumatta, hakeutuuko hän hoitoon yksityiselle palveluntuottajalle ulkomailla vai kotimaassa. Se säästäisi potilaiden aikaa ja matkakustannuksia sekä lisäisi yhdenvertaisuutta. 

Hyvinvointialueet maksavat Kelan kautta korvauksen EU-alueelta hankitusta hoidosta potilaalle jälkikäteen. Ensin Kelan on selvitettävä potilaan kotikunnan hyvinvointialueelta, mitä kyseinen hoito siellä maksaisi. Tämä on ongelma jo sinänsä, sillä hyvinvointialueet eivät ole ilmoittaneet julkisesti oman palvelutuotannon kustannuksia eivätkä kaikki alueet edes ole laskeneet niitä samalla tavalla. Siten hoidoille ei myöskään ole kansallisesti yhteneväisiä korvaustaksoja. Tämäkin lisää eriarvoisuutta, koska hoidosta saadun korvauksen taso riippuu siitä, millä hyvinvointialueella potilas sattuu asumaan. 

Kirjoittaja Ilpo Tolonen on LPY:n hallituksen puheenjohtaja