-

LPY:n Tolonen: Erikoissairaanhoidon jonot hallintaan yhteistyössä

Tiedote
0 kommenttia

 

Eduskunnan käsittelyssä on hallituksen esitys terveydenhuoltolain muuttamiseksi. Sen mukaan hyvinvointialueille mahdollistetaan tietyin ehdoin anestesiassa tehtävien leikkausten hankkiminen yksityisen sektorin palveluntuottajilta. Lääkäripalveluyritykset ry (LPY) kannustaa hyvinvointialueita hyödyntämään yksityisen sektorin toimijoita erikoissairaanhoidon hoitojonojen purkamisessa.

− Erikoissairaanhoidon palveluiden saatavuus ei ollut tyydyttävällä tasolla ennen koronapandemiaa ja sote-vastuiden siirtymistä hyvinvointialueille. Sairaanhoitopiirit jättivät siten hyvinvointialueille perinnöksi hoitovelan, jota kansalaiset odottivat perustelluista syistä niiden purkavan, muistuttaa LPY:n hallituksen puheenjohtaja Ilpo Tolonen.

Kirurgian hoitoa ja hoidon tarpeen arviointia yli puoli vuotta (180 vuorokautta) jonossa odottaneita oli lokakuun lopussa yli 16 000. Tämä hoitotakuun määräajan ylittävien hoitojono oli lyhentynyt vuodessa vain alle 500 potilaalla.

− Jo nyt on selvää, että hyvinvointialueet eivät saa erikoissairaanhoidon hoitojonoja hallintaan pelkästään omana tuotantona toteutettuna. Ne tarvitsevat kumppaniksi yksityisen sektorin toimijoita, Tolonen kertoo.

Voimassa olevan terveydenhuoltolain mukaan hyvinvointialueet eivät ole voineet hankkia anestesiassa tehtäviä toimenpiteitä tai myöntää niihin palveluseteleitä. Hallituksen esityksessä terveydenhuoltolain muuttamiseksi tätä rajoitusta lievennetään. Lakiesityksen mukaan hyvinvointialueet voisivat jatkossa ostaa myös tiettyjä päiväkirurgisia ja lyhyttä jälkiseurantaa vaativia leikkauksia tai myöntää niihin palvelusetelin.

− Toivottavasti hallituksen esitys hyväksytään eduskunnassa. Ja toivottavasti hyvinvointialueet ryhtyvät hyödyntämään sen suomia mahdollisuuksia ja purkavat erikoissairaanhoidon hoitojonoja, Tolonen esittää.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on edellyttänyt, että hyvinvointialueet purkavat terveydenhuoltolain vastaiset, yli 180 vuorokautta hoitoa odottaneiden potilaiden jonot huhtikuun 2025 loppuun mennessä.

− Hyvinvointialueiden kannattaisi tulevaa lainsäädäntöä ennakoiden aloittaa jo nyt sen suunnitteleminen, kuinka julkinen ja yksityinen sektori voisivat yhteistyössä parantaa erikoissairaanhoidon palveluiden saatavuutta, kannustaa Tolonen.

Lue tiedote ePressissä