LPY:n Partanen: Sote tarvitsee byrokratian purkutalkoot
Sote-uudistuksen keskeisten tavoitteiden saavuttaminen edellyttää koko palvelujärjestelmän tuottavuuden merkittävää parantamista. Käytettävissä olevilla resursseilla on saatava enemmän palveluita. Lääkäripalveluyritykset ry (LPY) esittää, että sote-uudistuksen osana käynnistetään välittömästi byrokratian purkutalkoot.
− Vuosikymmenten saatossa on sirpaleiseen palvelujärjestelmään muodostunut toimintatapoja ja käytäntöjä, jotka aiheuttavat turhaa byrokratiaa ja työtä, joista ei ole vastaavaa hyötyä. Myös lainsäädäntöön on kirjattu vaatimuksia, jotka ovat omiaan estämään palveluiden tehokkaan järjestämisen ja tuottamisen hyvinvointialueilla, kertoo LPY:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen.
Sote-uudistuksessa hyvinvointialueille siirtyi vastuu lakisääteisten sote-palveluiden järjestämisestä. Vahvemman järjestäjätahon uskotaan pystyvän turvaamaan sote-palveluiden parempi saatavuus.
− Hyvinvointialueet eivät onnistu tehtävässään, jos niiden mahdollisuuksia keskittyä olennaiseen eli palveluiden saatavuuden sekä tuottavuuden parantamiseen rajoitetaan, Partanen muistuttaa.
Sote-lainsäädännössä rajataan hyvinvointialueiden mahdollisuuksia karsia vähemmän vaikuttavia toimintoja ja tuottaa palveluita tehokkaasti sekä hyödyntää käytettävissä olevia resursseja kulloisenkin tarpeen mukaan.
− Erityislainsäädännöllä esimerkiksi edellytetään ”ylimääräisiä” lääkärinlausuntoja ja estetään hyvinvointialueita hankkimasta sote-palveluita yksityiseltä sektorilta tarkoituksenmukaisella tavalla, kertoo Partanen.
Hyvinvointialueilla on oma roolinsa toimintojensa uudelleen organisoinnissa ja toimintatapojen muuttamisessa. Ja sitä työtä niissä nyt tehdään.
− Laeilla ja viranomaisohjeilla ei saa rajoittaa hyvinvointialueiden mahdollisuuksia tuottavuuden parantamiseen, vaan niiden pitää kannustaa alueita toimintojensa uudistamiseen. Nyt on välittömästi käynnistettävä sote-järjestelmän byrokratian purkutalkoot kaikilla hallinnon tasoilla, Partanen esittää.