-

LPY:n Partanen: Omalääkärimallit hyvinvointialueiden rahoituksella

Tiedote
0 kommenttia

 

Pääministeri Orpon hallitus käynnisti 19.11.2024 ohjelman omalääkärimallien edistämiseksi. Ohjelman tavoitteena on parantaa hoidon saatavuutta ja jatkuvuutta perusterveydenhuollossa hyödyntämällä sekä julkista että yksityistä sektoria. Lääkäripalveluyritykset ry (LPY) kannattaa ohjelman toteuttamista ja esittää riittävän rahoituksen varmistamista omalääkärimallien pilotointiin ja käyttöönottoon.

Hyvinvointialueilla on nyt käynnissä erilaisia omalääkäri-, omatiimi- ja ammatinharjoittajamalleja kehittäviä hankkeita. Sosiaali- ja terveysministeriö kokoaa ohjelmassa yhteen tietopohjaa sekä aiemmista että nyt käynnissä olevista hankkeista.

− Erilaisia omalääkärimalleja kehiteltiin ja pilotoitiin Suomessa jo noin 40 vuotta sitten. Aikaisemmin kokeiltuja malleja ei kuitenkaan voi suoraan ottaa käyttöön, koska toimintaympäristö on muuttunut viime vuosikymmeninä merkittävästi, LPY:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen muistuttaa.

Hallituksen käynnistämän omalääkäriohjelman tavoitteena on tukea hyvinvointialueita parhaiden käytäntöjen kehittämisessä ja levittämisessä niin, että terveyspalvelut ja hoidon jatkuvuus paranevat.

− LPY kannattaa omalääkärimallien kehittämistä, pilotointia ja laajaakin käyttöönottoa tällä vaalikaudella, Partanen sanoo.

Vuosina 1985−1993 toteutettiin Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Lahdessa Kansaneläkelaitoksen kokeilu, jossa itsenäisinä ammatinharjoittajina työskennelleet lääkärit toimivat omalääkäreinä. Kokeilun loppuraportti valmistui vuonna 1998.

− Vaikka kokeilun tulokset olivat pääsääntöisesti hyviä, ei mallia jostakin syystä otettu laajemmin käyttöön. Se jäi kokeiluksi muiden joukossa, ihmettelee Partanen.

Omalääkäriohjelmassa on tavoitteena hyödyntää julkisen sektorin kapasiteetin lisäksi yksityisen sektorin resursseja esimerkiksi ammatinharjoittajamallin muodossa. Hallitus suunnittelee toteuttavansa omalääkärikokeilun osana Kela-korvausten kehittämistä.

Partasen mielestä omalääkärimallien kehittämisestä, pilotoinnista ja käyttöönotosta aiheutuvat kustannukset on katettava kokonaisuudessaan valtion hyvinvointialueille sote-palveluiden järjestämiseen budjetoimasta rahoituksesta.

− Tällöin omalääkäritoiminnan rahoitus järjestettäisiin samalla tavalla kuin nyt toimitaan kansalaisen hakeutuessa hoitoon toiseen EU-maahan. Ns. rajalain mukaisessa rahoitusmallissa potilaalle korvataan julkisen sektorin asiakasmaksun ylittävät kustannukset siitä riippumatta, onko terveyspalvelu saatu julkisen vai yksityisen sektorin toimijalta, hän kertoo.

− Näin yksityisen sektorin omalääkärin palveluiden käytöstä jäisi potilaalle maksettavaksi vain julkisen sektorin asiakasmaksu, Partanen toteaa.

Lue tiedote ePressissä