-

LPY:n Partanen: Kela-korvausten kritiikissä kadonnut suhteellisuus

Tiedote
0 kommenttia

 

Pääministeri Orpon hallituksen tavoitetta korottaa Kela-korvauksia ja uudistaa kyseistä järjestelmää on kritisoitu laajasti. Lääkäripalveluyritykset ry:n (LPY) mielestä arvostelussa on kadonnut suhteellisuudentaju.

Hallitusohjelmassa on varauduttu noin 330 miljoonan euron budjettirahoituksella Kelan kautta maksettavien sairaanhoidon korvausten korottamiseen ja koko korvausjärjestelmän uudistamiseen vaalikauden 2023−2027 aikana.

− Kun tuloverotuksen yhteydessä kerättävistä sairausvakuutusmaksuista kertyy kolmannes potilaille myönnettävistä Kela-korvauksista, nousee korvauksiin varattava rahoitus yhteensä 500 miljoonaan euroon vaalikauden aikana. Tämä tarkoittaa 125 miljoonaa euroa vuodessa. Summa on pienempi kuin se, jolla kyseisiä korvauksia on leikattu vuoden 2015 jälkeen, kertoo LPY:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen.

Vuonna 2023 tehtiin 2,75 miljoonaa Kela-korvattua yksityislääkärikäyntiä. Niistä vain alle 10 prosenttia oli yleislääkärikäyntejä. Käytetyimmät erikoislääkäripalvelut olivat silmälääkäreiden, ortopedien, gynekologien, lastenlääkäreiden sekä korva-, nenä- ja kurkkulääkäreiden palvelut. Kutakin palvelua käytettiin viime vuonna yli 200 000 kertaa.

− Kela-korvatut lääkärikäynnit sisältyvät Suomessa julkisen sektorin palvelulupaukseen, joka kuuluisi rahoittaa verovaroin. Jos hyvinvointialueet tuottaisivat samat lääkäripalvelut, täytyisi niille antaa lisärahoitusta noin miljardi euroa vuodessa. Vastaavasti Kela-korvaukset kustantavat korotuksen jälkeenkin vain noin 200 miljoonaa euroa vuodessa ja siitä valtion budjetin osuus on kaksi kolmasosaa, hän muistuttaa.

Sidosryhmät mukaan uuden mallin valmisteluun

Kesän alussa lausunnolla ollut sosiaali- ja terveysministeriössä (STM) virkatyönä valmisteltu esitys sairausvakuutuslain muuttamisesta sisältää vain niin sanotun välivaiheen ratkaisun, ei esitystä hallitusohjelmaan kirjatusta uudesta korvausmallista.

− Sote-uudistus mahdollistaa ja itse asiassa edellyttää terveyspalveluiden rahoitusjärjestelmän arviointia kokonaisuutena. Terveydenhuollon rahoitusta täytyy uudistaa siten, että se on kestävällä pohjalla ja tukee sote-uudistuksen keskeisten tavoitteiden saavuttamista, sanoo Partanen.

Rajat ylittävästä terveydenhuollosta annetun lain nojalla potilas saa ulkomailta hakemastaan sairaanhoidosta lähes täyden korvauksen myös silloin, kun palveluntuottaja on yksityinen toimija. LPY:n mielestä potilaiden olisi saatava myös Suomessa hankitusta yksityisestä sairaanhoidosta korvaus vastaavin perustein.

− STM:n on käynnistettävä terveydenhuollon rahoitusjärjestelmän uudistaminen pikaisesti ja otettava keskeiset sidosryhmät, myös yksityisiä palveluntuottajia edustavat, laajasti mukaan valmistelutyöhön heti alusta asti, Partanen esittää.

Lue tiedote ePressissä