LPY:n Partanen: Huoltovarmuuden turvaaminen ei edellytä julkista tuotantoa
Huoltovarmuus ja sen merkitys ovat korostuneet koronapandemian ja Ukrainan sodan aikana. Suomessa huoltovarmuuden kehittäminen, ylläpito ja turvaaminen perustuvat julkisen ja yksityisen sektorin saumattomaan yhteistyöhön. Se on yhteistä varautumista poikkeusoloihin. Lääkäripalveluyritykset ry:n (LPY) mielestä huoltovarmuuden turvaaminen on huono peruste julkisen sektorin tuotannon suosimiselle.
Huoltovarmuuden järjestämiseen liittyvät tehtävät ovat julkisen sektorin toimijoiden vastuulla kaikissa olosuhteissa. Tarvittavien tuotteiden, materiaalien ja raaka-aineiden varmuusvarastoinnista säädetään eri laeissa. Kansalaisten, yritysten ja julkisen sektorin eri organisaatioiden varautumisesta voidaan tarpeen vaatiessa antaa myös määräyksiä, ohjeita ja suosituksia.
− Julkisen sektorin rooli huoltovarmuuden ylläpitämisessä on Suomessa selkeä: julkinen sektori luo olosuhteet sekä määrittelee varautumisen ja poikkeusolojen pelisäännöt, kertoo LPY:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen.
Riittävästä huoltovarmuuskriittisten hyödykkeiden eli tuotteiden ja palveluiden tuottamisesta ja niiden logistiikasta sekä velvoitevarastoinnista vastaavat pääosin yksityiset yritykset.
− Yksityisten yritysten rooli poikkeusoloihin varautumisessa on siten merkittävä. Olen oudoksunut viime aikoina esitettyjä näkemyksiä siitä, että sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä niitä tukevien toimintojen tuotanto pitäisi keskittää kuntien ja hyvinvointialueiden tehtäväksi riittävän huoltovarmuuden turvaamisella perustellen, ihmettelee Partanen.
Julkisen sektorin toimijat, lähinnä sektoriministeriöt ja Huoltovarmuuskeskus, koordinoivat käytännön huoltovarmuustyötä. Huoltovarmuuskeskuksen organisaatioon kuuluvat ns. kriittisten toimintojen yhteistyöelimet eli poolit. Tällaisia pooleja on muun muassa elintarvike-, energia- ja terveydenhuollon sektoreilla. Niissä ovat edustettuina kyseisen alan keskeiset toimijat sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta.
Poikkeusoloissa valtio voi lainsäädännöllä määrätä tuotantovälineitä otettavaksi julkisen sektorin käyttöön. Huoltovarmuuden turvaaminen saattaa myös edellyttää hyödykkeiden käytön säännöstelyä ja niiden hintojen säännöstelemistä.
Valtio voi normaalioloissakin kannustaa erilaisilla tukirahoituksilla yksityisiä yrityksiä huolehtimaan riittävästä hyödykkeiden tuotannosta. Tästä ovat hyvänä esimerkkinä maataloustuet.
− Ei ole tarkoituksenmukaista eikä kustannustehokasta, että huoltovarmuuden nimissä pyritään siirtämään hyödykkeiden tuotantoa julkisen sektorin tehtäväksi. Jos niin olisi, ensimmäiseksi pitäisi siirtää elintarviketuotannon koko arvoketju maatiloista vähittäiskauppaan julkisen sektorin hoidettavaksi, toteaa Partanen.