-

LPY: Koronarokottajat omiin töihinsä

Tiedote
0 kommenttia

 

Lääkäripalveluyritykset ry (LPY) muistuttaa, että yksityisen terveydenhuollon resursseja ja osaamista ei ole juurikaan hyödynnetty koronarokotteiden antamisessa. Kyseessä on ollut epätarkoituksenmukainen ja epäinhimillinen valinta, josta on aiheutunut vakavia seurauksia. Samaa virhettä ei saa toistaa kolmannen rokotuskierroksen toteuttamisessa. Yksityinen sektori on otettava täysipainoisesti mukaan toteuttamaan rokotuksia.

Tavoiteltu 80 prosentin rokotuskattavuus olisi saavutettu huomattavasti nopeammin, jos yksityistä terveydenhuoltoa olisi hyödynnetty laajasti koronarokotuksissa.

− Hitaampi rokotustahti on tarkoittanut enemmän sairastuneita. Päätös olla käyttämättä tarjolla ollutta yksityisen sektorin kapasiteettia on siten ollut kansanterveyden kannalta väärä ja kansalaisten kannalta epäinhimillinen, sanoo LPY:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen.

Kouluterveydenhoitajia tarvitaan kouluissa

Koko väestön rokottamiseen tähtäävän projektin suurin haaste on se, että terveydenhuollossa ei ole olemassa erillistä rokotusorganisaatiota. Siksi rokottajat, rokotusten kirjaajat ja tartuntojen jäljittäjät on täytynyt hankkia terveydenhuollon eri yksiköistä. Kun he ovat siirtyneet rokottamaan, heidän työpanoksensa on pois normaalitehtävistä. Tämä on johtanut siihen, että kiireettömiä hoitoja on jouduttu lykkäämään ja hoitojonot ovat pidentyneet monin paikoin yli hoitotakuurajojen.

− Esimerkiksi kouluterveydenhuollossa palveluiden saatavuus on heikentynyt merkittävästi, koska kouluterveydenhoitajat ovat olleet rokotuspisteissä rokottamassa. Onko siinä mitään järkeä, kun samaan aikaan yksityisen terveydenhuollon yksiköissä on käytettävissä rokotustaitoisia terveydenhuollon ammattilaisia? Partanen kysyy.

Työterveyshuolto rokotuksia vauhdittamaan

Toisena esimerkkinä Partanen mainitsee työterveyshuollon. Sen piirissä on noin kaksi miljoonaa suomalaista. Heidän rokottamisensa onnistuisi joustavasti muiden työterveyshuollon palveluiden yhteydessä. Työterveyshuolto voi käydä rokottamassa myös työpaikoilla, mikä madaltaa kynnystä rokotuksen ottamiseen.

− Nopea rokottaminen on perusteltua paitsi kansanterveydellisesti, myös siksi, että se auttaa pitämään yhteiskuntaa auki ja estää sairaalahoidon ylikuormittumisen, Partanen muistuttaa.

Lue tiedote ePressissä