LPY ja NÄE: Soten uusi aika vaatii suunnitelmallisuutta
Sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden järjestämisessä alkaa uusi aika, kun vastuu näistä palveluista siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille. Lääkäripalveluyritykset ry:n sekä Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry:n mielestä tämä luo paljon mahdollisuuksia ja edellyttää uudenlaista ajattelua.
Sote- ja pelastusalojen henkilökunta siirtyy kunnista ja kuntayhtymistä hyvinvointialueiden palvelukseen vuoden 2023 alusta. Alustavien arvioiden mukaan siirtyvän henkilöstön määrä on noin 200 000.
− Siirtyminen uuteen organisaatioon tuo mukanaan ison muutoksen. Hyvinvointialueilla on nyt erinomainen mahdollisuus uudistaa perinteisiä palvelutuotannon toimintamalleja ja -prosesseja, toteaa LPY:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen.
Sote-lainsäädännön mukaan hyvinvointialueeet voivat päättää itse melko vapaasti omasta organisaatiorakenteestaan ja toimintojensa organisoimisesta.
− Hyvinvointialueet eivät jatkossa saa rahoitustaan suoriteperusteisesti jäsenkunnilta kuten kuntayhtymät nykyisin, vaan valtion budjetista. Tällöin taloudellisuus, toiminnan tehokkuus ja tuottavuus sekä moniammatillinen palvelutuotanto osana sote-uudistusta nousevat toiminnan ytimeen, toteaa NÄE ry:n toimitusjohtaja Panu Tast.
Hyvinvointialueen ei kannata tuottaa kaikkea itse
Hyvinvointialueilla on toimialaansa kuuluvien hyvinvointipalveluiden järjestämisvastuu, mutta ei velvollisuutta tuottaa kaikkia palveluita itse.
− Sellaista palvelua ei kannata tuottaa itse, jonka saa ostettua markkinoilta edullisemmin ja nopeammin ja jossa kustannukset joustavat tarpeen mukaan, esittää Tast.
Kuntien ja kuntayhtymien terveyspalveluiden hankinnat yksityiseltä sektorilta ovat reilusti alle 10 prosenttia kyseisten palveluiden kokonaismenoista. Myös palveluseteleitä käytetään terveyspalveluiden järjestämiseksi erittäin vähän.
− Hyvinvointialueiden pyrkiessä soten tavoitteisiin terveyspalveluiden hankintojen lisääminen ja palveluseteleiden käytön laajentaminen ovat hyviä työkaluja. Samalla ne mahdollistavat toimintaprosessien uudistamisen, kertoo Partanen.