Ylikunnalliset tehtävät yhteen?
Sosiaali- ja terveysalan rakenneuudistus karttaharjoituksineen ja laatikkoleikkeineen jatkuu jo toista vaalikautta. Valmista ei näytä tulevan, vaikka vauhti koko ajan kiihtyykin.
Sote-palvelujen järjestämisvastuun toteuttamiseksi ja rahoituksen turvaamiseksi tarvitaan nykyisiä kuntia huomattavasti suuremmat järjestäjät. Kansankielellä puhutaan nykyistä leveämmistä hartioista vastuun kantamiseen. Jos erikoissairaanhoidosta pääosa olisi näiden järjestäjäyksiköiden vastuulla, tarvitaan ainakin 200 000:n asukaspohja. Tällaisen kuntarakenteen muodostumiseen lähitulevaisuudessa ei monikaan usko. Kaikki esillä olleet rakennemallit sisältävätkin välimuotoisen ylikunnallisen hallinnon elementtejä, kuten sote-piirit tai -alueet. Toiset esittävät niitä 20 ja toiset 34.
Kunta- ja soterakenneuudistuksissa on ongelmaksi koettu sekava ja moniulotteinen hallinto. Voisiko yksi ratkaisu olla selkeä kolmitasoinen julkinen hallinto? Tällöin nykyisten kuntien ja valtion keskushallinnon väliin muodostettaisiin osavaltiotaso. Näille osavaltioille siirrettäisiin lainsäädännöllä ylikunnallisia päätöksiä vaativat järjestämisvastuutehtävät. Tällaisia olisivat esimerkiksi sote-palvelut, toisen asteen koulutus, maankäytön suunnittelu, alueellinen elinkeinopolitiikka ja edunvalvonta, jätehuolto, joukkoliikenne sekä vesi- ja energiahuolto. Osavaltiomallissa voitaisiin lakkauttaa nykyiset maakuntaliitot ja lukuisat sote- ja koulutuskuntayhtymät. Samassa yhteydessä tulisi arvioida uudestaan myös elinkeinokeskusten ja aluehallintoviranomaisten tehtävät ja rooli. Nykyisille peruskunnille jäisi muun muassa varhaiskasvatuksen, peruskoulutuksen sekä kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen palveluiden järjestämisvastuu. Alkuvaiheessa peruskunnat vastaisivat nykyisistä kunnallisista palvelutuotanto-organisaatioista. Kunnallisen palvelutuotannon voisi kuitenkin hallitusti alistaa kilpailulle eli osavaltiot ostaisivat kilpailuttamalla järjestämisvastuunsa toteuttamiseen tarvitsemansa palvelut. Tällöin kunnat joutuisivat tuotteistamaan myymänsä palvelut ja laskemaan niille todelliset hinnat. Kilpailun myötä palvelutuotanto tehostuisi.
Osavaltiomallissa ei tarvitsisi toteuttaa mittavia omaisuuden siirtoja sote-sektorillakaan eikä välttämättä perustaa kunnanosavaltuustoja lähidemokratian turvaamiseksi. Jos mallin rakentaminen hoidetaan taitavasti, ei synny lisää byrokratiaa – päinvastoin. Osavaltioiden valtuustot voitaisiin valita kuntavaalien yhteydessä neljän vuoden välein eikä erillisiä vaaleja tarvittaisi.