Soten kipupisteet
Hallituksen esityksen suurimmat ongelmat ja kipupisteet sisältyvät järjestämislakiesitykseen. Kyseisellä lailla kielletään hyvinvointialueita hankkimasta erilaisia palveluita ja ”laajoja palvelukokonaisuuksia” yksityiseltä sektorilta. Lailla rajoitetaan merkittävästi myös yksityisen palveluntuottajan oman toiminnan organisoimista silloin, kun se tuottaa sote-palveluita julkiselle sektorille.
Järjestämislain mukaan hyvinvointialue ei saa hankkia yksityiseltä sektorilta ”laajoja palvelukokonaisuuksia” eikä anestesiassa tehtäviä toimenpiteitä. Myös neuvolapalveluiden tulkitseminen viranomaistehtäväksi heikentää hyvinvointialueiden mahdollisuuksia organisoida alueensa palvelutuotanto tarkoituksenmukaisella tavalla. Tällöin käytännössä estetään perusterveydenhuollon palvelukokonaisuuksien (nykyinen terveyskeskus) hankkiminen.
Järjestämislaissa kielletään alihankintojen ketjuttaminen eli puututaan siihen, kuinka yksityinen palveluntuottaja organisoi julkiselle sektorille tuottamansa palvelut – sama koskee myös julkisen sektorin omistamia yhtiöitä. Ei ole tarkoituksenmukaista, että hyvinvointialue palveluiden ostajana puuttuu siihen, kuinka sille palveluita tuottava taho organisoi oman toimintansa. Tärkeintä on se, että hyvinvointialue palveluiden järjestämisvastuullisena tahona ja niitä asukkailleen hankkivana saa kyseiset palvelut sellaisina kuin se niitä on halunnut ostaa.
Jos yksityisen sektorin toimijoiden ja sitä kautta niillä tarjolla olevien resurssien hyödyntämistä rajataan esitetyllä tavalla, tavoite sote-palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden parantamisesta ei toteudu.
Hyvinvointialueiden ja niille sote-palveluita tuottavien yksityisen sektorin toimijoiden ”käsien sitominen” ei mahdollista monituottajamallien ja palvelusetelijärjestelmien hyödyntämistä edes samassa laajuudessa kuin nykyisin. Hallituksen esitys johtaa menneisyyteen palamiseen sekä sitä kautta julkisrahoitteisten sote-palveluiden saatavuuden ja tuottavuuden heikkenemiseen.
Ismo Partanen
@ismo_partanen