Palveluseteli – taloudellisen palvelutuotannon uusvanha salaisuus?
Blogi 34/2021 | Panu Tast
Palveluseteli on kaikessa terveydenhuollon palvelutuotannossa hyvin tunnettu, mutta erittäin vähän käytetty väline. Alle prosentti julkisen sektorin järjestämistä terveyspalveluista tuotetaan nykyisessä sairaanhoitopiiri-, kuntayhtymä- ja kuntamaailmassa palveluseteleitä hyödyntäen.
Erityisen vähän palveluseteleitä on käytetty silmäterveydenhuollossa. Seteli on siellä yhdistetty jononpurkuja lukuun ottamatta vain kaihileikkauksiin ja harvoissa kokeiluissa glaukooman silmälääkäriseurantaan. Lisäksi Rauma ja Tampere ovat harjoitelleet palvelusetelien käyttöä optikkopalveluissa, koululaisten näöntutkimuksissa.
Rauman ja Tampereen toimintamalleissa toteutuu myös ministeri Krista Kiurun Sote-aluekierroksen avauksessa Finlandia-talossa esiin nostama seikka: Sote-uudistuksen myötä toteutetaan terveydenhuollon sisältöuudistus, joka tähtää palvelutuotannon eturintamassa lääkärivetoisuuden sijaan moniammatillisten tiimien käyttöön, taloudellisen tehokkuuteen ja nopeaan hoitoon pääsyyn.
Mitä tehtiin Tampereella ja Raumalla?
Molemmat ottivat käyttöön THL:n kouluterveydenhuollon menetelmäkäsikirjaan tehdyn muutoksen mahdollistamana moniammatilliset palvelut ja optikkoliikkeen kouluterveydenhuollon ja julkisen silmätautien poliklinikan välissä.
Mallissa kouluterveydenhoitaja lähettää lapsen palvelusetelillä ensin optometristin (rajatulla lääkkeenmääräämisoikeudella varustettu optikko) vastaanotolle ja optometristi silmäsairautta epäillessään tarvittaessa edelleen silmälääkärille. Edistyksellisempi kaupungeista käyttää myös silmälääkäripalvelun hankinnassa palveluseteliä.
Ja tuloksia saatiin.
Syksyn osalta kaupungit ovat sairaanhoitopiirien julkisten hinnastojen perusteella säästäneet koululaisten näöntutkimuskuluissa suhteessa aikaisempaan 53,6 prosenttia. Kouluterveydenhoitajan tutkimuksiin lähettämistä vain reilu 10 prosenttia on tarvinnut silmälääkäriä ja yleensä siksi, että ovat olleet alle 8-vuotiaita. Aina ei ollut kysymys silmälaseista, ne määrättiin vajaalle kolmannekselle.
Koululaisen itsensä ja huoltajan näkökulmasta tuloksena on se, että tutkimuksiin ei enää tarvitse jonottaa kuukausitolkulla, vaan niihin pääsee heti.
Hyvinvointialueiden palvelutuotannon valmistelussa kannattaa ajatella boksin ulkopuolelta ja ottaa edellisestä esimerkistä kaikki irti. Koko totuttu tuotannon logiikka nimittäin muuttuu. Hyvinvointialueet eivät enää saa rahoitustaan suoriteperusteisesti jäsenkunnilta kuten kuntayhtymät, vaan valtion budjetista.
Tällöin taloudellisuus ja moniammatillinen palvelutuotanto sen osana nousevat toiminnan ytimeen. Sellaista ei kannata tuottaa itse, jonka saa ostettua markkinoilta edullisemmin, nopeammin ja jossa tuotantokustannukset joustavat tarpeen mukaan.
Taloudellisten ja hyvin saatavilla olevien palveluiden organisoimisessa oman alueen asukkaille palvelusetelin luulisi olevan hyvinvointialueiden valmistelijoille ja päättäjille erinomainen väline – niin silmäterveydenhuollossa kuin muillakin toimialoilla. Tässä saattaa jopa piillä julkisen palvelutuotannon taloudellisuuden uusvanha salaisuus.
Kirjoittaja Panu Tast on Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry:n toimitusjohtaja