Jaakko Herrala: Nyt on momentum uudistaa ja uudistua

Blogi 5/2024 | Jaakko Herrala

Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa 1.1.2023. Ensimmäisen vuoden aikana paine tehdä uudistuksia ja muutoksia on ollut päätähuimaava. Ajurina ovat ensisijaisesti olleet talouden tiukat raamit ja suuremmat alijäämät kuin mihin osattiin koskaan varautua. Yhteistoimintaneuvottelut ovat olleet hyvinvointialueilla päivän sana. Talouden tasapainon ratkaisu on joko valtion lisärahoitus ja/tai menojen karsinta. Mielestäni pelkkä lisärahoitus on liian helppo ratkaisu. Varmasti sekin tulee eteen, jos mikään ei auta ja perustuslain mukaisten palveluiden saatavuus vaarantuu.

Jokainen vannoo tuottavuuden parantamisen ratkaisevan ongelmat. Tilastokeskuksen mukaan yksityisen puolen työn tuottavuus on kasvanut sadassa vuodessa 14-kertaiseksi, kun samaan aikaan suomalaisten elintaso on kasvanut 12-kertaiseksi. Valitettavasti julkisen sektorin tuottavuusmittarit eivät ole kaikilta osin vielä luotettavia. Voiko tuottavuus kasvaa edelleen? Kyllä voi.

Väitän, että digitalisaatio, liikkuvat palvelut, terve kilpailu, yksityisen ja julkisen toimijan kumppanuudet sekä toimivat kannusteet lisäävät tuottavuutta. Käytettävissä olevilla henkilöstö- ja talousresursseilla on tulevaisuudessa tuotettava enemmän palveluita ja ennen kaikkea nykyistä parempaa laatua ja vaikuttavuutta. Tuottavuuden parantaminen edellyttää investointeja, infrastruktuurin ja toimintamallien uudistamista sekä osaamistason ja laadun parantamista.

Mielestäni on tunnustettava, että yhdenvertaiset palvelut eivät ole mahdollisia koko Suomessa. Maantiede, väestöntiheys ja sen kautta kustannustason nousu harvaan asutuilla alueilla nostavat usean hyvinvointialueen kustannuksia kohtuuttomasti, mikäli tukeudutaan ainoastaan ”kivijalkapalveluihin”.  Lähi- ja etäpalveluita tulisi voida arvioida kriittisesti, kun palveluverkkoa uudistetaan. Toisaalta liika palveluiden keskittäminen lisää eriarvoisuutta ja matkakustannuksia.

Digitalisaatio- ja teknologiahankkeita on vauhditettava alkupainotteisesti. Tekoälyyn perustuvia ratkaisuja valitettavasti joudumme vielä odottelemaan, koska sen taustalla olevien kielimallien kehittämiseen ei toistaiseksi ole käytettävissä riittävän laajoja datamassoja. Sen sijaan tekoälysovellukset tulevat, mutta ensin niitä nähdään laajemmin muun muassa hallinnossa ja tukipalveluissa.

Tarvitaan edelleen tuottavuuden kasvua estävien normien ja byrokratian purkutalkoita. Normiohjausta tulisi välttää, sillä se vaikeuttaa uusien innovatiivisten ratkaisujen käyttöönottoa. Tästä on näyttöä muun muassa siinä, kuinka julkinen sektori voi hyödyntää yksityisen puolen ratkaisuja. Toki myönnän, että ilman pelisääntöjä eli normitusta yhdenvertaisten palveluiden toteutus vaikeutuu.

Kustannustietoisuuden lisääminen on välttämätöntä. Ilman sitä on vaikea arvioida yksityisten ja julkisten palveluiden kustannusvaikuttavuutta. Tämä on olennainen osa hankintaosaamista. Samaan aikaan on uudistettava hyvinvointialueiden strategista hankintaosaamista. Sote-uudistuksen myötä hankintayksiköiden koko ja valta kasvoivat merkittävästi. Ne voivat ajaa pienet ja keskikokoiset yritykset pois markkinoilta ja siten monopolisoida palvelutuotannon, kun samaan aikaan tulisi lisätä tervettä kilpailua. Noin 70 prosenttia sote-liiketoiminnasta nojautuu alle tuhannen hengen yrityksiin, jotka varsin usein toimivat harvaan asutuilla alueilla.

Hyvinvointialueet ovat tulossa hiljalleen taaperoikään. Niille on annettava aikaa ja resursseja laittaa asiat kuntoon. Entisillä kuntapohjaisilla niin sanotuilla ”sirpalemaakunnilla” on isoin työ edessään. Tarvittavat muutokset edellyttävät hyvää tietoon perustuvaa virkamiesvalmistelua ja ennen muuta kyvykkyyttä tehdä rohkeitakin päätöksiä. Nyt on se momentum uudistaa ja uudistua. Sote-uudistus onnistuu tai epäonnistuu sen mukaan, kuinka toimimme. Kannustan verkostoitumaan, hakemaan parhaita käytäntöjä sekä hyödyntämään yksityisten toimijoiden vetoapua silloin, kun se on kustannusvaikuttavaa ja asiakaslähtöistä.

Kirjoittaja Jaakko Herrala on emeritus sote-muutosjohtaja