Ismo Partanen: Sote ei saa jäädä tuuliajolle
Blogi 25/2024 | Ismo Partanen
Sote-uudistusta valmistellaan jo kuudetta vaalikautta. Vuosien varrella useampikin hallitus on julistanut saaneensa soten valmiiksi, vaikka se on nykyisessäkin muodossa vasta aivan alkumetreillä. Hallintorakenteesta on päätetty ja sote-palveluiden järjestämisvastuu on siirretty hyvinvointialueille, mutta palveluiden uudistaminen on vasta käynnistynyt eikä rahoitusjärjestelmän kokonaisuudistusta ole vielä edes aloitettu.
Jopa asiantuntijoilla on vaikeuksia hahmottaa, missä sote-uudistuksessa tänään mennään. Ollaanko oikeassa suunnassa, onko tavoitteet mahdollista saavuttaa? Ovatko palveluiden saatavuus ja palvelujärjestelmän tuottavuus parantuneet? Ja jos ovat, kuinka paljon?
Huhtikuussa 2025 järjestettävissä aluevaaleissa valitaan hyvinvointialueiden korkeimmat päättäjät eli valtuutetut. Aluevaltuustojen vastuulla on seuraavat neljä vuotta sote-uudistuksen käytännön toteuttaminen omalla toimialueellaan. Niiden olisi tärkeä tietää heti vaalikauden alussa, mikä on sote-uudistuksen kansallinen ja oman alueen tilannekuva sekä mikä on kansallinen sote-visio 2030-luvulle.
Ensi keväänä valmistuvat hyvinvointialueiden toimintakertomukset ja tilinpäätökset vuodelta 2024. Niistä pitäisi saada muodostettua kokonaiskuva siitä, kuinka uudistus on edennyt ja mitä tavoitteita on saavutettu.
Soten tavoitteiden saavuttaminen edellyttää koko palvelujärjestelmän tuottavuuden merkittävää parantamista. Uskottavia ja realistisia tavoitteita sotelle on lähes mahdotonta asettaa, ellei tunneta lähtötilannetta. Siksi soteen tarvitaan päivitetty tilannekuva.
Sote-uudistus käynnistettiin 2000-luvun alussa, jotta pystyisimme vastaamaan väestön ikärakenteen muutoksen tuomiin haasteisiin. Tähtäin asetettiin 2030-luvun alkuun. Silloin tämän uudistusvaiheen pitäisi olla valmis. Aika on uhkaavasti käymässä vähiin.
Jotta soten kansalliset toimijat ja hyvinvointialueet voisivat kulkea samaan suuntaan, tarvitaan sotelle selkeä kansallinen visio: mitä uudistuksella tavoitellaan ja missä aikataulussa.
Soten tilannekuva ja visio ovat vielä hakusessa. Vuonna 2025 niiden on oltava selvillä. Sote-uudistus ei saa olla tuuliajolla.
Kirjoittaja Ismo Partanen on LPY:n toiminnanjohtaja
Kuva: Juha Sarkkinen