-

Ismo Partanen: Hoitovelkaa ja työkuormaa pienennettävä

0 kommenttia

Blogi 18/2023 | Ismo Partanen

Vanha viisaus tekemättömien töiden stressaavuudesta toteutuu myös terveydenhuollossa. Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa ei ollut tyydyttävällä tasolla ennen koronakriisiä. Myös erikoissairaanhoidon hoitojonot olivat paikoitellen kasvaneet ylipitkiksi jo vuoden 2020 alussa.

Koronapandemian aiheuttamat poikkeukselliset olot ja toimet kasvattivat hoitojonoja ja hoitovelkaa entisestään. Koronakriisin aikana kertyi myös piilevää terveyspalveluiden kysyntää, joka on tullut ja tulee näkyväksi olosuhteiden normalisoituessa.

Sote-palveluiden järjestämisvastuun siirtäminen kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille sitoi alan ammattilaisten resursseja ja lisäsi osaltaan työkuormaa. On luonnollista, että ainainen muutos ja kiire sekä niistä johtuva riittämättömyyden tunne lisäävät työntekijöiden stressiä.

Nyt on todella tärkeää saada tilanne normalisoitua: purkaa ylipitkät hoitojonot ja kasaantunutta hoitovelkaa sekä parantaa perusterveydenhuollon hoitoonpääsyä.

Tilanteen normalisointi edellyttää kaikkien käytettävissä olevien resurssien tehokasta ja tarkoituksenmukaista hyödyntämistä − myös yksityisellä sektorilla tarjolla olevien. Työkaluja tähän on. Hyvinvointialueiden päätösvallassa on, kuinka paljon ja millä tavalla ne hyödyntävät ostopalveluita ja asukkaille myönnettäviä palveluseteleitä hoitoonpääsyn parantamiseksi.

Valtiovallan pitää kannustaa ja sitouttaa hyvinvointialueet hoitojonojen ja -velan purkamiseen sekä hoitoonpääsyn parantamiseen. Siitä kannattaisi luvata hyvinvointialueille tulospalkkioita.

Valtio voi osaltaan helpottaa hyvinvointialueiden paineita ja ohjata palvelukysyntää yksityiselle sektorille korottamalla Kelan sairausvakuutuskorvauksia merkittävästi esimerkiksi vuoden 2025 loppuun asti.

Terveydenhuollon työkuorman purkaminen mahdollisimman nopeasti on kaikkien etu: kansalaiset saavat tarvitsemaansa hoitoa ajoissa ja terveydenhuollon ammattilaisten työolosuhteet paranevat.

Kirjoittaja Ismo Partanen on LPY:n toiminnanjohtaja

Kuva Juha Sarkkinen


Kommentit

Ei kommentteja