Ilpo Tolonen: Pidetään kiinni palvelulupauksesta
Blogi 9/2024 | Ilpo Tolonen
Sairaanhoidon Kela-korvauksista säädettiin sairausvakuutuslailla ensimmäisen kerran vuonna 1963. Silloin hoidon korvausten tavoitetasoksi asetettiin 60 prosenttia hyväksytyistä kustannuksista. Kun terveyskeskusten toiminnasta säädettiin kansanterveyslailla vuonna 1972, kuviteltiin melko yleisesti, että vahvasti keskushallinnosta ohjatut terveyskeskukset pystyvät jatkossa tarjoamaan kansalaisille riittävät perusterveydenhuollon palvelut. Siten terveyskeskukset tekisivät yksityisen terveydenhuollon tarpeettomaksi ja mahdollistaisivat Kela-korvausten lakkauttamisen.
Kelan kautta maksettavat sairausvakuutuksen sairaanhoitokorvaukset ovat olleet 1970-luvulta lähtien julkisen sektorin palvelutuotantoon sokeasti uskovien hampaissa. Näitä korvauksia on korotettu viimeksi vuonna 1989 ja leikattu voimakkaasti etenkin vuodesta 2015 lähtien. Vuonna 2022 Kela-korvaukset kattoivat keskimäärin vain noin 13 prosenttia yksityiseltä sektorilta hankitun hoidon lääkärinpalkkioiden kustannuksista.
Kansalaiset saavat Kela-korvauksia pääsääntöisesti erikoislääkäripalveluista, joita julkinen sektori ei pysty tai ”halua” tarjota. Vuonna 2022 potilaille maksettiin Kela-korvauksia lähes 500 000:sta silmälääkärin ja yli 300 000:sta naistentautien erikoislääkärin vastaanotosta. Yhteensä Kela-korvattuja lääkärikäyntejä toteutui kyseisenä vuonna yli kolme miljoonaa. Minun on vaikea uskoa, että kukaan menisi turhaan yksityisen lääkärin vastaanotolle sen vuoksi, että siitä saa Kela-korvauksen. Tällaisen väitteen olen toki kuullut kymmeniä kertoja.
Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelulupaus terveydenhuollossa on laaja. Varsin kireän verotuksen vastineeksi kansalaisille on lainsäädännöllä luvattu kattavat terveyspalvelut, joista peritään vain nimellinen asiakasmaksu. Kyseistä palvelulupausta on parannettu vuosien saatossa, esimerkiksi kaikki ikäluokat tulivat julkisen sektorin järjestämän suun terveydenhuollon piiriin 2000-luvun alussa ja hoitotakuuta parannettiin vuonna 2005. Näistä lupauksista huolimatta yli puolet aikuisväestön hammaslääkäripalveluista on hankittava yksityiseltä sektorilta minimaalisen Kela-korvauksen turvin. Aikuisten silmäterveydenhuollon perustason palvelut yksityinen sektori tuottaa lähes kokonaan.
Jos hyvinvointialueet joutuisivat tuottamaan potilaiden nykyisin yksityiseltä sektorilta hankkimat Kela-korvatut palvelut, kasvaisivat alueiden menot 800 – 1 000 miljoonalla vuodessa. Vaikka kyseinen rahoitus olisi hyvinvointialueiden käytettävissä, en usko, että nykyisellä henkilökunnan tuottavuudella kyettäisiin toteuttamaan näitä palveluita.
Uutta Kela-korvausmallia valmisteltaessa täytyy ottaa tarkasteluun koko terveydenhuollon rahoitusjärjestelmä eikä vain näperrellä vaatimattomien Kela-korvausten kanssa. Samalla on käynnistettävä keskustelu yhteiskunnan antamasta palvelulupauksesta – ja erityisesti sen laajuudesta. Yhteiskunnan ei ole reilua antaa lupausta, jota se ei pysty tai edes halua täyttää.
Kirjoittaja Ilpo Tolonen on LPY:n hallituksen puheenjohtaja