Hoitokriisin ratkaisemiseen on työkaluja

Blogi 1/2023 | Mikael Pentikäinen

Sote-palveluiden järjestämisvastuu siirtyi hyvinvointialueille vaikeassa tilanteessa. Vaikka siirtymä vuodenvaihteessa sujui kohtuullisesti, tilanne on haastava. Päivystykset ovat ruuhkautuneet ja jonot kasvaneet. Päivystyksissä on voinut joutua odottamaan hoitoa tuntikausia, ja sen jälkeen jatkohoitopaikkaa vielä kauemmin.

Korona-aikana hoitojonojen purkuun kunnille annetut miljardit ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Monet hyvinvointialueet vaativat käsi ojossa heti lisää rahaa. Saa nähdä, aloittavatko vaaleihin valmistautuvat poliitikot kilpalaulannan siitä, kuka lupaa eniten lisärahaa.

Monet sairaat pelkäävät päivystysten jonoja, ja menevät yksityisille lääkäriasemille − jos rahat riittävät − tai jättävät menemättä hoitoon, mikä kasvattaa hoitovelkaa entisestään.

Hoitokriisin syistä suuri osa on itse aiheutettuja − ja siksi ne pitää myös itse korjata.

Yksi juurisyy on huonosti toimiva julkisen ja yksityisen terveydenhuollon työnjako, jota ei ole ideologisista syistä haluttu kehittää. Sosiaalipalveluissa yhteistyötä on kohtuullisesti, terveyspalveluissa se on vaatimatonta.

On vaikea ymmärtää, miksi yhteistyötä ei haluta vahvemmin parantaa, jotta käsillä oleva vakava kriisi saadaan ratkottua. Olen vakuuttunut, että yrityksissä ja järjestöissä siihen on suuri valmius.

Erottamalla julkisen sektorin järjestäjän ja tuottajan roolit toisistaan sekä panostamalla monituottajuuteen muun muassa palveluseteleiden ja Kela-korvausten avulla voidaan helpottaa hoitoon pääsyä, parantaa palveluita ja todennäköisesti usein myös tehostaa toimintaa.

Toinen kriisin juurisyy on työvoimapula, joka vaatii panostusta työhyvinvointiin, sosiaaliturvauudistuksiin, opiskelupaikkoihin ja kansainväliseen rekrytointiin.

On harhaa kuvitella, että asia korjaantuu vain nostamalla palkkoja. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan terveysalalla on vuonna 2030 globaalisti noin 15 miljoonan työntekijän pula. Kansainvälinen kilpailu hoitoalan ammattilaisista kiihtyy.

Samaan aikaan monet hoitoalan työntekijät ovat uupuneita, lähestyvät eläkeikää ja kokevat, että työn tarkoitus on hämärtynyt. Tämä on erittäin valitettavaa, sillä harvalla työllä on yhtä suuri merkitys kuin hoitoalan tehtävillä.

Tärkeä osa ratkaisua on työn merkityksen kirkastaminen ja työolosuhteiden parantaminen. Kun töihin on mukava tulla, sitä jaksaa paremmin.

Muutakin tarvitaan. Sosiaaliturvauudistuksin voidaan kannustaa varsinkin työmarkkinoiden ulkopuolella olevia töihin tai koulutukseen. Monen ammatin opiskelupaikkoja voidaan lisätä. Erityisesti lähihoitaja- ja hoiva-avustajakoulutuksiin tarvitaan myös ulkomaisia opiskelijoita.

Lisäksi pitää keventää henkilöstömitoituksia, joiden vuoksi moni hoitopaikka on tällä hetkellä kiinni, koska henkilöstö ei riitä lain edellyttämään minimiin.

On epärealistista kuvitella, että asiat korjaantuvat kiristämällä hoitajamitoitusta, sillä hoitajia ei ole riittävästi. Palvelutaso pitää mitoittaa resursseihin eikä lukita resurssitasoa niistä riippumatta.

Hoitokriisin ratkaisu vaatii uskallusta muutoksiin. Pitää panostaa työoloihin, johtamiseen ja työn merkityksen kirkastamiseen. 

Pitää erottaa palveluiden järjestäjän ja tuottajan roolit sekä uskaltaa rehellisesti verrata julkisen ja yksityisen sektorin tuotantokustannuksia. Pitää lisätä palveluseteleiden käyttöä ja korottaa Kela-korvauksia, jotta yksityistä tarjontaa voidaan hyödyntää enemmän.

Pitää parantaa tuottavuutta uudella teknologialla, lisätä digi- ja virtuaalipalveluita ja keventää henkilöstömitoituksia. Pitää lisätä opiskelupaikkoja, oppisopimuskoulutusta ja kansainvälistä rekrytointia.

Tehottomuutta ruokkivat sidosyksikköyhtiöt on syytä pikaisesti purkaa ja ryhtyä noudattamaan hankintalain henkeä ja kirjainta.

Näillä toimilla tie parempaan on mahdollinen, mutta helppo se ei ole.

Kirjoittaja Mikael Pentikäinen on Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja.
Kuva Johanna Kinnari