Heikki Pälve: Miten Norja sen teki?

Blogi 23/2023 | Heikki Pälve

Useat tutkimukset osoittavat omalääkärimallin olevan ylivertainen tapa toteuttaa perusterveydenhuoltoa, mutta se ei onnistu terveyskeskusmallissa. Terveyskeskus onkin mallina poikkeuksellinen tapa toteuttaa perusterveydenhuoltoa. Se nojaa siihen, että hyvinvointialue tuottaa perusterveydenhuollon monopolina. Lääkärillä virkamiehenä on vastuullaan kaikki alueen potilaat, vaikka hänelle nimellisesti olisikin annettu jokin ’omapotilasmalli’. Siten hän lopulta menettää oman työnsä hallinnan joutuessaan eri syistä kantamaan osaltaan vastuuta koko alueensa toiminnasta liittyen esimerkiksi kollegoiden lomiin ja irtisanoutumisiin. 

Norja oli vuonna 2000 ajautunut samaan, missä me Suomessa olemme olleet koko 2000-luvun: lääkäripula ja heikko palveluiden saatavuus. Aloitin Lääkäriliiton puheenjohtajana vuonna 2001 juuri, kun Norjassa siirryttiin omalääkärimalliin. Pääsin seuraamaan, mitä toimiva omalääkärimalli edellyttää:

1. Lääkärillä tulee olla oikeus määrittää, montako potilasta hän on valmis ottamaan vastuulleen. Norjassa piti ottaa vähintään 500, mutta ei saanut ottaa yli 2 500. Pienemmän listan ottamalla hallitsi työmääräänsä toki paremmin. Keskimääräiseksi vastuuväestöksi muodostui 1 140 potilasta.
2. Järjestäjän vastuulla on avata riittävästi listoja. Norjassa alueellinen järjestäjä sai laskennallisen valtionavun toteutuksen tueksi. Eli kansallinen rahoituspohja.
3. Potilaat ilmoittautuvat listalle – lääkäri ei saa valita potilaita. Potilaalla on halutessaan oikeus vaihtaa lääkäriään. Näin potilaan asema vahvistuu ja hänestä tulee subjekti omassa asiassaan sekä myös järjestelmän kehittäjä. 
4. Monituottajamalli. Potilaan tulee valinnallaan kyetä kirittämään tuottajia. Monopolissa se ei onnistu, vaan potilas aina lopulta alistuu palvelupuutteisiin voimattomana parantamaan niitä omilla valinnoillaan. Norjan omalääkärimalli ei ole poliittinen julistus vaan operatiivinen uudistus.
5. Julkinen järjestäjä määrittää palvelun sisällön, maksettavat korvaukset ja vaaditut laatuparametrit.  Norjassa korvaus lääkärille muodostuu pääsääntöisesti listan koosta – ei käyntimääristä – mutta myös ’sisällöstä’ niin, että paljon palveluita käyttävistä perusmaksu on korkeampi. Yksityislääkärin fee-for-service vaihtui siis modifioituun kapitaatiomalliin.

Norjalaiset terveyskeskuslääkärit saivat päättää, jatkavatko he julkisella sektorilla palkkatyössä vai ryhtyvätkö ammatinharjoittajiksi. 94 prosenttia ryhtyi ammatinharjoittajiksi. Ruotsin uudistuksessa samoilla periaatteilla vuonna 2010 puolet lääkäreistä jatkoi maakunnan palkollisena.

Norjassa ollut 500 lääkärin vaje saatiin kurottua umpeen. Seuraavan kahden vuoden sisällä perustettiin 200 uutta tointa, sillä lääkärit uskalsivat rekrytoitua taas töihin. Oman työn hallinta!

Suomessakin olisi mahdollista saada heti uusia lääkäreitä perusterveydenhuoltoon. Huomioiden työterveyshuolto ja yksityinen palvelutarjonta perusterveydenhuoltoa tekee noin 5 000 lääkäriä kokopäiväisesti. Suomessa perusterveydenhuollon lääkäreistä on siis systeemistä johtuva pula. Toki muitakin syitä on.

Jos haluamme kestävän omalääkärijärjestelmän, on syytä tehdä sitä tukevat päätökset ja tarvittavat lainsäädäntömuutokset. Pelkkä puhe vaalien alla ei 20 vuoden aikana ole muutosta tuonut. Toistaiseksi palvelujärjestelmää onkin uudistettu vain siltä osin kuin se on tukenut muita poliittisia päämääriä.

Kirjoittaja Heikki Pälve on lääkintöneuvos. Hän oli Lääkäriliiton puheenjohtaja 2001−2003 ja toiminnanjohtaja 2005−2017.