Harri Jaskari: Faktat pöydälle analysoitavaksi
Blogi 17/2024 | Harri Jaskari
Keskustelua hyvinvointialueiden rahoituksesta ja sen riittävyydestä käydään vilkkaasti. Suomalaiseen tapaan syyllisiä etsitään kissojen ja koirien kanssa. Viimeisten arvioiden mukaan hyvinvointialueiden yhteenlaskettu alijäämä tältä vuodelta nousee lähes 1,5 miljardiin euroon. Hyvinvointialueiden rahoittajan eli valtion puolelta viestitään ihan oikeutetusti, että sen kassa ei ole pohjaton. Alueiden on pystyttävä nyt myös uudistumaan ja kehittämään toimintatapojaan – lunastamaan niille asetetut odotukset.
Poliittisilta päättäjiltä on kuultu runsaasti neuvoja tilanteen korjaamiseksi: lisää rahaa hyvinvointialueille, vähennetään alueiden määrää, lopetetaan aluevaltuustot ja niin edelleen. Mikään näistä ehdotuksista ei ratkaise todellista ongelmaa.
On väitetty, että syy hyvinvointialueiden talousahdinkoon on kalliissa ostopalveluissa. Väitteelle ei ole esitetty todellisia perusteita. Samalla kun kerrotaan, että ostopalvelut tuhoavat hyvinvointialueiden talouden, ei kuitenkaan haluta laskea alueiden oman palvelutuotannon kustannuksia vertailukelpoisesti. Hyvinvointialueet tekevät myös paljon hankintoja omilta yhtiöiltään ilman kilpailuttamista. Jospa nämä suorahankinnat ovatkin huomattavasti kalliimpia kuin kilpailutetut ostopalvelut? Ovatko omat sidosyksiköt ja niiden käyttö siis syyllisiä hyvinvointialueiden käsistä karanneisiin kustannuksiin?
Olen pohtinut, miten kukaan pystyy johtamaan hyvinvointialuetta ja sen hankintatoimea, jos ei tiedä oman tuotannon kustannuksia eikä vertaa niitä muiden tuottamiin palveluihin. Miten voidaan asettaa ja saavuttaa tuottavuuden parantamisen tavoitteet, jos ei tunneta lähtökohtatilannetta eli toiminnan nykyistä tuottavuutta?
Mitä jos yksityisen sektorin palvelutuotanto ei olekaan se kuuluisa mörkö? Olisiko syytä lopettaa yksityisen sote-sektorin demonisointi ja laittaa kaikki palveluntuottajat samalla viivalle? Hyvinvointialueiden täytyisi keskittyä tärkeimpään lakisääteiseen tehtäväänsä eli palveluiden järjestämiseen. Ja valita palveluiden tuottajaksi aina paras mahdollinen.
Nyt on tarve nopeasti päivittää soten todellinen tilannekuva: kuvata soten rahavirrat eli mistä ne muodostuvat, laskea oman tuotannon ja sidosyksiköiden yksikkökustannukset sekä selvittää, mitä rahoituksen vastineeksi nykyisin saadaan. Sitten on päätettävä, mitä palveluita tarjotaan verorahoituksella eli kuinka laaja palvelulupaus kansalaisille halutaan ja kyetään antamaan.
Tämä läpivalaisu ei ole poliittisesti helppo ratkaisu, mutta nyt ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin levittää faktat pöydälle analysoitavaksi. Vasta sitten on johtopäätösten aika.
Kirjoittaja Harri Jaskari on Suomen Yrittäjien elinkeinopoliittinen johtaja
Kuva: Johanna Erjonsalo