-

Ei hosumalla, vaan harkiten

Sote-uudistajilla on käsissään valtava mahdollisuus. Parhaimmillaan valmistelijoilla on mahdollisuus kerätä hattuunsa sulkia, joita ihaillaan vielä vuosien kuluttua. Unelmavisiossa saadaan aikaan suuria säästöjä, laadukkaita ja kustannustehokkaita palveluja sekä onnellisia ja terveempiä ihmisiä – ja ketterästi toimivia sote-palveluja ilman jonoja.

Sote-uudistajilla on eduskuntavaalien alla tuli hännän alla. Eduskuntavaalit eivät saa, eivätkä voi olla takarajana sote-uudistukselle. Uudistus voi olla vaalien keskusteluteema, mutta miksi se pitäisi survoa päätökseen ennen kansan kuulemista.  Vaaleista huolimatta nyt vaaditaan johtajuutta ja malttia saattaa aloitettu työ kunnialla loppuun - voimia pitää olla muutamaan ylimääräiseen kierrokseen, vaikka maaliviiva jo häämöttikin. 

Eduskunnan perustuslaki- ja muiden valiokuntien jäsenetkin kaipasivat lausunnoissaan valmisteluun avoimuutta. Samaa avoimuutta odottavat myös kansalaiset, äänestäjät.

Sote-rakenneuudistuksen jatkovalmistelussa tarvitaan avointa vuoropuhelua, jossa myös yksityisten tuottajien näkemyksiä hyödynnetään aikaisempaa enemmän. Yksityisen sektorin toimijoilla on esittää näyttöjä, että ne pystyvät tarjoamaan palveluja laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Jos halutaan parantaa palveluiden saatavuutta, nostaa niiden laatua ja säästää kustannuksissa sekä parantaa tuottavuutta, kannattaa hyödyntää kaikkia käytettävissä olevia resursseja tasapuolisesti.

Sote-uudistusta tehdään ensisijaisesti kansalaisille, asiakkaille. Asiakkaalla pitää olla vapaus valita kuka häntä hoitaa, missä hoidetaan ja milloin hoidetaan. Yleinen eurooppalainen normistokin kannustaa tuottajia tehokkaaseen toimintatapaan ja asiakkaan toiveiden kuuntelemiseen. Miksi me toimisimme toisin?

Kari Varkila, puheenjohtaja